Minun Metropolini
Tuijotan ylös äärettömyyksiin ihaillen pilvikuvioiden liikettä edessä nousevan talon seinällä. Illan tullessa astun rakennukseen ja nousen hissillä korkealle ylös. Kurottaudun ikkunan ääreen ja katselen jännittyneenä, miten metropolin valot alkavat vähitellen syttyä alhaalla.
Saudi-Arabiaan rakenteilla oleva pilvenpiirtäjä Jeddah Tower tulisi valmistuttuaan olemaan maailman korkein rakennus. Alun perin Jeddah Towerista suunniteltiin 1,6 kilometrin korkuista, mutta vuonna 2008 todettiin, että täytyy tyytyä ”vain” kilometrin korkuiseen rakennukseen. Minun metropolissanikin on ollut suuria utooppisia suunnitelmia, mutta työhuoneen ovi tuli rajoitteeksi ja täytyi tyytyä vain 265-senttiseen kaupungin korkeimpaan torniin. Ida Meller Tower on antenneineen 335cm. Yhdysvalloissa ja Chicagossa rakennettiin 1870- ja 1880-luvuilla ensimmäiset pilvenpiirtäjät. Ne nimettiin paikallisten suurmiehien mukaan. Tunnetun suurmiehen sijaan minä tahdoin nimetä pilvenpiirtäjäni suomalaisen naistaitelijan mukaan. Tällöin löysin Ida Charlotta Mellerin (s. 22.12.1856 Helsinki, k. 7.10.1896 Helsinki), joka oli yksi Suomen varhaisimpia naispuolisia kuvanveistäjiä. Ida Meller osoittautuikin kiinnostavaksi tapaukseksi. Häneltä ei ole jäänyt yhtään teosta jäljelle, vaikka hän oli opiskellut kauan ja ollut mukana lukuisissa näyttelyssä. Sehän sopi: myös Minun Metropolini on myyttinen kaupunki jossain valtameren takana. Josta puhutaan suurin kertomuksin. Jotkut ovat jopa päässeet nousemaan yläilmoihin ihailemaan kaupungin sykettä.
Kevät-kesällä 2018 Yhdysvalloissa asuessani tutkin metropolin olemusta. Kuljin ja valokuvasin yksityiskohtia: kadulla, metrossa, vesiposteja, talojen reunoja. Kävelytiet ovat betonia, toisin kuin meillä. Punaiset metrot kuljettavat taukoamatta kaupunkilaisia yötä päivää. Valomainokset eivät ole enää neonvalokylttejä, vaan talonmyötäisiä tv-ruutuja, jotka vilkkuvat mielettömällä tempolla. Tyypillistä on kuvallinen ristiriita, jossa vierekkäin ja sovussa keskenään on sata vuotta vanha rakennus ja juuri valmistunut talo, ylväästi jokainen omanaan ja erillisinään. Loputon rakennusten laakso on kuin nykyajan Grand Canyon.
Pilvenpiirtäjät ovat rakennuksina massiivisia, mutta samaan aikaan kevyillä, siroilla materiaaleilla rakennettuja. Näin käytettävän tilan hyöty olisi mahdollisemman iso. Tätä kontrastia ja tunnelmaa olen etsinyt käyttämilläni maalausmateriaaleilla ja tekotavoilla. Tasoitteen ja silikonin vuorottelu luo epätodellisen suuruudenhulluuden kuvapinnalle.
Japaniin on muuten hahmoteltu jopa neljän kilometrin korkuista rakennusta nimeltään X-Seed 4000. Myös metropoli-näyttelyitä voi olla odoteltavissa tulevaisuudessa. Minun metropolini -näyttely on jatkoa 2017 Mäntän kuvataideviikoilla esillä olleelle installaatioteokselleni ”Tapahtui kerran puistossa”, joka vei katsojan luontomaisemaan. Nämä kaksi näyttelyä kertovat elämyksien kokemisesta, missä luonto tai ihmisen rakentama tila on katsojaa isompi.
Gorno kotka veistokset
Hirmu vailla nimeä – tapahtumista on kulunut jo yksitoista vuotta. Espoolaisille ovat koittaneet synkät ajat. Vaikka 2009 lintupandemia oli saatu tuhottua, muutama lintu selvisi. Nämä ovat saaneet uuden pesueen, joka esiintyy entistä elovoimaisempana ympäri galleria Aarnia…
Nyt teokset ovat jälleen ajankohtaisia. Alkuperäinen lintupandemia oli vain linnulle turmaksi, nyt korona on ihmisille ja yhteiskunnalle pahaksi. Molemmat ovat ihmisen luomia vitsauksia, jotka on tullut kaukaa idästä. Olen käyttänyt veistoksissa ihmisten luomia materioita, kuten silikonia, akryylimassaa, hileväriä, metallin hoidetta sekä neon väriä. Näin tulee kauniin pelottavaa ja vierasta.