
Kuhina—näyttelyn kokija voi sukeltaa Essu Koskisen kepeään viivaan ja luontoon keskittyvään grafiikkaan sekä yllättävään ja taianomaiseen proosarunouteen, jossa on viittauksia vanhemmuuteen ja ilmastokriisiin. Grafiikan vedokset ja runot ovat syntyneet Aalto—yliopiston kurssilla 2024. Molemmat elementit toimivat sekä itsenäisesti että toisiaan täydentäen ja tarjoavat kokonaisvaltaisen kuvan ja sanan kontrapunktin. “Grafiikan yhdistäminen proosarunoihin tuntui hauskalta vaihtelulta. Taiteilijana haluan uudistua ja hapuilla uteliaasti uusien tekniikoiden ja aiheiden kanssa”, kuvailee Koskinen.
Espoolainen Essu Koskinen on Vapaasta taidekoulusta valmistunut taidemaalari ja Turun Taideakatemiasta valmistunut kuvataiteilija, joka parhaillaan opiskelee Aalto—yliopistossa kuvataidekasvatuksen maisterilinjalla. Koskinen on pitänyt lukuisia näyttelyitä, sekä julkaissut taiteilijakirjan Talo, jonka tyttö rakensi.
