Taidelainaamon ensimmäisessä pienoisnäyttelyssä ”Valoon ja iloon” on esillä teoksia Espoon Taidelainaamon taiteilijoilta ja näyttelyn kuratoi helsinkiläinen kirjailija ja kapinapappinakin tunnettu Kai Sadinmaa. Sadinmaan kuratoima näyttely aloittaa vierailevien kuraattorien sarjan Espoon Taidelainaamossa.
Kai Sadinmaa pohtii alla Espoon Taidelainaamon pienoisnäyttelyä esittelevässä kirjoituksessaan sitä, onko ihmiskunnalla toivoa ilmastonmuutoksen ja muiden maailmankriisien keskellä. Pitäisikö meidän muuttaa suhtautumistamme luontoon ja toisiimme? Tarvitsemme uutta yhteyttä kaikkeen elolliseen, myötätuntoa ja kunnioitusta. Taiteessa ja pyhyyden kokemuksissa on vihjeitä siitä, miten voimme löytää sisäisen valon pimeyden keskeltä.
Tervetuloa pienoisnäyttelyn avajaisiin 3.1.2024 klo 17-19! Vietämme samalla myös taidelainaamon yhdeydessä sijaitsevassa Galleria Aarnissa vuoden 2024 ensimmäisten näyttelyiden avajaisia. Näyttelytilassa on samanaikaisesti kaksi erillistä näyttelyä; Jaana Kangas – Hetkiä elämässä sekä Ilona Romunen – Luontokuva 2. Avajaisissa esiintyy akustinen coverbändi Roope and The Twinss.
Ihmiskunnan yllä leijuu totaalisen tuhon pelko, kun ilmaston lämpenemisen seurauksena suuret mannerjäätiköt ja vuoristojäätiköt uhkaavat sulaa ja merten pohjiin ja Siperian ikiroutaan varastoituneet miljardit tonnit metaania purkautua ilmakehään.
Välttääksemme kauhukuvien toteutumisen, on tehtävä totaalinen muutos. Luonnon ja ihmisen, aineen ja hengen välinen tuhoisa dualismi, kaksijakoisuus, on purettava. On elvytettävä pyhän kokemus ja myötätunto kaikkea elävää kohtaan, ymmärrettävä luomakunta, ei hyväksikäytettynä kohteena vaan subjektina, kuten Franciscus Assisilainen, kun hän puhui sisar kuusta ja tähdistä, veli tuulesta ja tulesta, sisar vedestä, äiti maasta tai kuten Katariina Lager, joka nostaa esiin halveksittujen rikkaruohojen, voikukkien, arvokkuuden (Sarjasta rikkaruohoja), Sirkka Laakkonen syksyn puiden mykistävän kauneuden (Marraskuu), Anna-Maija Mattila-Selin (Kissan kevät) kissan hykerryttävän antaumuksellisuuden ja olemassaolon ilon.
Todellisuus on yksi ja jakamaton. Mikään ei ole olemassa yksin itsessään, vaan olemme keskinäisesti riippuvaisia ja kytköksissä, ihmiset keskenään, orgaaninen ja epäorgaaninen maailma, eläimet, kasvit, kivet. Olemme erottamattomasti yhteydessä toisiimme pienimmästä atomista koko universumiin.
Kun maailma palaa, viivat ja värit voivat tuntua riittämättömiltä. Silloin taideteos runnoo itseään ulos kehyksistään kuten Olavi Fellmanin Shakespeare´s Opinion ja huutaa elämän puolesta, Jeesuksen näköisen Shakespearen auktoriteetilla: Stop the madness! Save climate! No war! Kuin teatterinäyttelijä, joka ylittää rampin ja julistaa suoraan yleisölle, roolinsa pudottaen, ohi käsikirjoituksen: Herätkää, muuten tuhoudumme!
Missä on toivo? Missä on tulevaisuus? Se on suostumisessa näkemään kuinka tuho, pahuus, pimeys, kärsimys ja kuolema ovat luomakunnan synnytystuskia, kollektiivista vapautusprosessia, jotta universumin syvä salaisuus paljastuisi, kuinka valo ja ilo ovat sen ydinolemus ja perusta. Pimeältä näyttävä avaruus ei ole pimeä, vaan täynnä selittämätöntä valoa, jonka lähdettä tiede ei pysty selittämään.
Valo ja ilo kätkeytyvät arkiseen, halveksittuun, siihen joka on ei – mitään. Ne ilmestyvät halkeamissa, säröissä, menetyksissä, kärsimyksessä, kuolemassa, tavallisuuden murtuessa, välähdyksinä, ilmestyksinä, sivulauseissa, aavistuksena, havahtumisena, kaipauksena: Kim Somervuoren aseistariisuvassa, hymyilevässä pääkallossa (Smiley), Anna Korpilinnan hellyttävän apokalyptisessa dinosaurusasteroidissa (Dinosaurusasteroidi iskeytyy maahan ja tuhoaa vittu ihan kaiken), Maija Helin-Åvallin valoa hehkuvissa eläimissä (Yhtäkkiä on niin valoisaa), Merja Pölläsen Kristukselle, köyhille ja sairaille elämänsä omistaneen pyhimyksen stigmatisaatiossa ja hehkuvassa ilossa ja rakkaudessa (Katariina).
Otaksun, että Pölläsen teoksen esikuva on 1300 – luvulla elänyt dominikaaniseen sääntökuntaan kuulunut maallikkosisar Katariina Sienalainen, joka teki elämäntyönsä palvelemalla sairaita ja köyhiä. Tarinan mukaan Katariina koki mystisen avioliiton Kristuksen kanssa ja sai itseensä Jeesuksen stigmat, ei haavoina, vaan verenpunaisina säteinä. Hän teki omaan sydämeensä kammion, jossa kaikki aarteet, valo, ilo ja rakkaus olivat läsnä.
Teksti: Kai Sadinmaa
Olen Kai Sadinmaa, pohjoisen poika, Torniossa syntynyt, teologi ja kirjoittaja. Minulta on ilmestynyt neljä kirjaa. Viimeisin, Tinkimätön kuolemaan saakka, julkaistiin syyskuussa 2022. Lisäksi olen kirjoittanut kuunnelman, toteuttanut performansseja, tehnyt taideinstallaatioita, esiintynyt taideprojekteissa. Olin ensimmäinen pappi, joka vihki avioliittoon samaa sukupuolta olevia pareja maaliskuussa 2017. Helsingin tuomiokapituli erotti minut pappeudesta elokuussa 2021.